lauantai 5. joulukuuta 2015

Fargo - 1.kausi

Fargo on samannimiseen Coenin veljesten elokuvaan pohjautuva tv-sarja, jonka luojana on Noah Hawley. Fargo on ns. antologiasarja, tarkoittaen että jokainen kausi on erillinen ja riippumaton muista. Sarjassa on paljon synkkiä teemoja ja omalaatuista huumoria, ollen tyyliltään uskollinen elokuvalle.


Ensimmäinen kausi sijoittuu Minnesotaan vuonna 2006. Billy Bob Thorntonin esittämä palkkamurhaaja Lorne Malvo saapuu Bemidjin pikkukaupunkiin ja samalla muuttaa vakuutusmyyjä Lester Nygaardin (Martin Freeman) elämän. Paikallinen varaseriffi Molly Solverson (Allison Tolman) sekä duluthilainen konstaapeli Gus Grimly (Colin Hanks) alkavat jahtaamaan Malvoa ja selvittämään tapahtuneita rikoksia.

Lester kohtaa Malvon ensimmäistä kertaa sairaalassa
Ensimmäinen jakso aloittaa melkoisella paukkeella, joka toimii sitten lähtöpisteenä sarjan lopuille tapahtumille. Meno rauhoittuu keskivaiheeseen, jossa rikoksia puidaan ja vyyhti alkaa hiljalleen purkautua loppua kohti.

Sarjan parhaat jaksot (6., 8. ja 9.) löytyvät loppupäästä, joista löytyy kaikkein tiivein ja painostavin tunnelma sekä merkittäviä käännekohtia juonessa.

Fargon kuvaus eritoten oli miellyttävää katsottavaa. Minnesotan lumisista ja karuista maisemista on onnistuttu luomaan tunnelmallinen ja kaunis tapahtumapaikka. Kuvaamisessa on myös jotain painostavaa, on paljon pitkiä kamera-ajoja, jotka antavat katsojan todella mennä hahmojen sisälle. Se luo tavallaan synkän varjon hyväntahtoisten päähenkilöiden päälle. Fargossa on hyvin mustavalkoinen hyvän ja pahan vastakkainasettelu, ja tuo siinä mieleen Twin Peaksin. Molemmat esittävät amerikkalaista pikkukaupunki-idylliä, jonne jokin käsittämätön paha tunkeutuu.

Sarjan säveltäjä Jeff Russo on tehnyt erinomaisen musiikin sarjaan, josta erityisesti mieleen jäi tunnusmusiikki, joka toi kylmiä väreitä soidessaan alku-/lopputeksteissä.

Gus ja Molly kahvilassa
Fargon näyttelijäkaarti on kauttaaltaan erinomainen. Allison Tolman oli muutamia pikkurooleja tehnyt teatterinäyttelijä, ja nyt hän lyö läpi kertaheitolla, mikä on mielestäni käsittämättömän hienoa. Saa nähdä, löytääkö hän yhtä hyvää roolia tulevaisuudessa. Colin Hanksin Gus on samanlainen sympaattinen ja helposti samaistuttava perustallaaja kuin Molly, ehkä hieman tumpelompi. Tajusin vasta loppua kohden että Colin on Tom Hanksin poika, vaikka samanlaisuus onkin päivänselvä.

Martin Freeman ja Billy Bob Thornton ovat loistavia, enempää ei voi sanoa. Fargosta löytyy myös mahtavia sivurooleja. Kaikista eniten pidin Bob Odenkirkin roolista poliisipäällikkö Bill Oswaltina, joka saattaa aluksi vaikuttaa vain välinpitämättömältä tomppelilta, mutta onkin vain sydämeltään liian hyvä poliisipäällikön hommiin.

Fargon ensimmäisen kauden lopetus saattaa jättää joillekin hieman jotain hampaankoloon, mutta se on ehdottamasti viime vuosien parhaita sarjoja, ja kuulemani mukaan tänä syksynä ilmestynyt toinen kausi on yhtä hyvä, ellei jopa parempi.

Kuvat:
http://images.static-bluray.com/reviews/10977_1.jpg
http://cdn.fansided.com/wp-content/blogs.dir/229/files/2014/05/Fargo-1x05.jpg
https://richreviewsstuff.files.wordpress.com/2014/07/fargo-title.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti