...Ja lopuksi

Nyt on sitten mediablogi saatu päätökseen. Blogin tekeminen oli suurimmalta osin hauskaa hommaa ja oli ihan kiva päästä kirjoittelemaan ajatuksiaan. En kyllä varsinaisesti usko jatkavani bloggailua, sillä en usko, että pystyisin luomaan kiinnostavia juttuja säännöllisesti. Mutta kyllä tästä oppi ainakin tekemään erilaisia kirjoituksia ja ylipäätään ilmaisemaan itseään paremmin, josta on varmasti hyötyä myöhemminkin :)

Kirjoitusten tekeminen vaati jonkin verran työtä, mutta onhan se aika palkitsevaa kun sitten näkee valmiit tuotokset. Hauskinta oli varmaan levy-ja elokuva-arvioiden tekeminen. Elokuva-arvostelu (myös Riihimäen kaupungin verkkojulkaisussa) oli ehkä kaikista haastavin, sillä en halunnut päästää itseäni helpolla. Myös levyarvion kanssa piti työskennellä jonkin verran, jotta sain siitä oikeanlaisen.

Aiheet kuitenkin ovat itselle rakkaita, niin silloin on helpompi mennä vähän pidemmälle pohdinnassa. Haastattelun tekeminen oli aika jännittävää, itse haastattelutilanteen puolesta, sillä tein sitä ensimmäistä kertaa (vähän hermostutti) ja lisäksi kun opin uusia asioita tutusta ihmisestä. Vielä täytyy mainita Helsingin retki, joka oli kiva kokemus.

Mielestäni parhaiksi jutuiksi päätyivät arviot sekä haastattelu, en osaa tällä hetkellä erotella yhtä parasta, kaikki onnistuivat omalla tavallaan. Kaiken kaikkiaan blogin tekeminen oli mielenkiintoinen ja opettava kokemus.

Fargo - 1.kausi

Fargo on samannimiseen Coenin veljesten elokuvaan pohjautuva tv-sarja, jonka luojana on Noah Hawley. Fargo on ns. antologiasarja, tarkoittaen että jokainen kausi on erillinen ja riippumaton muista. Sarjassa on paljon synkkiä teemoja ja omalaatuista huumoria, ollen tyyliltään uskollinen elokuvalle.

Ensimmäinen kausi sijoittuu Minnesotaan vuonna 2006. Billy Bob Thorntonin esittämä palkkamurhaaja Lorne Malvo saapuu Bemidjin pikkukaupunkiin ja samalla muuttaa vakuutusmyyjä Lester Nygaardin (Martin Freeman) elämän. Paikallinen varaseriffi Molly Solverson (Allison Tolman) sekä duluthilainen konstaapeli Gus Grimly (Colin Hanks) alkavat jahtaamaan Malvoa ja selvittämään tapahtuneita rikoksia.

Lester kohtaa Malvon ensimmäistä kertaa sairaalassa

Ensimmäinen jakso aloittaa melkoisella paukkeella, joka toimii sitten lähtöpisteenä sarjan lopuille tapahtumille. Meno rauhoittuu keskivaiheeseen, jossa rikoksia puidaan ja vyyhti alkaa hiljalleen purkautua loppua kohti.

Sarjan parhaat jaksot (6., 8. ja 9.) löytyvät loppupäästä, joista löytyy kaikkein tiivein ja painostavin tunnelma sekä merkittäviä käännekohtia juonessa.

Fargon kuvaus eritoten oli miellyttävää katsottavaa. Minnesotan lumisista ja karuista maisemista on onnistuttu luomaan tunnelmallinen ja kaunis tapahtumapaikka. Kuvaamisessa on myös jotain painostavaa, on paljon pitkiä kamera-ajoja, jotka antavat katsojan todella mennä hahmojen sisälle. Se luo tavallaan synkän varjon hyväntahtoisten päähenkilöiden päälle. Fargossa on hyvin mustavalkoinen hyvän ja pahan vastakkainasettelu, ja tuo siinä mieleen Twin Peaksin. Molemmat esittävät amerikkalaista pikkukaupunki-idylliä, jonne jokin käsittämätön paha tunkeutuu.

Sarjan säveltäjä Jeff Russo on tehnyt erinomaisen musiikin sarjaan, josta erityisesti mieleen jäi tunnusmusiikki, joka toi kylmiä väreitä soidessaan alku-/lopputeksteissä.

Gus ja Molly kahvilassa

Fargon näyttelijäkaarti on kauttaaltaan erinomainen. Allison Tolman oli muutamia pikkurooleja tehnyt teatterinäyttelijä, ja nyt hän lyö läpi kertaheitolla, mikä on mielestäni käsittämättömän hienoa. Saa nähdä, löytääkö hän yhtä hyvää roolia tulevaisuudessa. Colin Hanksin Gus on samanlainen sympaattinen ja helposti samaistuttava perustallaaja kuin Molly, ehkä hieman tumpelompi. Tajusin vasta loppua kohden että Colin on Tom Hanksin poika, vaikka samanlaisuus onkin päivänselvä.

Martin Freeman ja Billy Bob Thornton ovat loistavia, enempää ei voi sanoa. Fargosta löytyy myös mahtavia sivurooleja. Kaikista eniten pidin Bob Odenkirkin roolista poliisipäällikkö Bill Oswaltina, joka saattaa aluksi vaikuttaa vain välinpitämättömältä tomppelilta, mutta onkin vain sydämeltään liian hyvä poliisipäällikön hommiin.

Fargon ensimmäisen kauden lopetus saattaa jättää joillekin hieman jotain hampaankoloon, mutta se on ehdottamasti viime vuosien parhaita sarjoja, ja kuulemani mukaan tänä syksynä ilmestynyt toinen kausi on yhtä hyvä, ellei jopa parempi.

Kuvat:
http://images.static-bluray.com/reviews/10977_1.jpg
http://cdn.fansided.com/wp-content/blogs.dir/229/files/2014/05/Fargo-1x05.jpg
https://richreviewsstuff.files.wordpress.com/2014/07/fargo-title.jpg

Studia-messut 2015

Eilen kaikki lukiomme abit kävivät Studia-messuilla Helsingissä, jossa esitellään nuorille ura- ja opiskelumahdollisuuksia. Vietimme melkein neljä tuntia valtavassa messuhallissa, jossa oli naurettavan paljon eri kojuja ja muuta tarjontaa. Itse en ollut aivan energisimmällä päällä, ja kahvila taisi olla yksittäinen paikka, jossa vietin eniten aikaa. Kojujen kiertely kolmen tunnin ajan ihmismassoja jatkuvasti väistellen oli aika puuduttavaa hommaa.

Tapahtuma oli kyllä kiva ja oli ylipäätään hauskaa lähteä vaihteeksi bussilla retkelle koulun kanssa. Paras anti messuilta täytyy olla Palefacen sekä Varusmiessoittokunnan bändin esiintymiset.

Paleface on todella taitava räppäri, ja oli ihan siistiä nähdä hänet livenä (ja ilmaiseksi!). Hän piti lisäksi kannustuspuhetta kaikille nuorille paikan päällä (kuinka arvokkaita olemme jne.). Saimme myös kuulla 10-vuotiaan Palefacen ensilevytyksen, joka ei oikeastaan ollut hassumpi (10-vuotiaalta). Varusmiehet yllättivät aika pätevällä soitollaan, vaikka aluksi näyttivät vähän koomisilta yhteensopivissa vihreissä univormuissaan.

En voi sanoa, että sain messuista suoranaisesti mitään uusia ideoita jatko-opintojen suhteen, mutta olen varmasti valppaampi tulevaisuudessa, kun alan hiljalleen pohtimaan eri vaihtoehtoja.










Kuvat:
http://www.messukeskus.com/Sites2/Studia/LayoutImages/Etusivukuvat/Studia15_etusivu_kuva.jpg
https://scontent.xx.fbcdn.net/hphotos-xtf1/v/t1.0-9/11141137_1087037051319909_968533739123586726_n.jpg?oh=fef9a0a320f6c53ce9afdbaf15af019c&oe=56EA7632

Elokuva-arvostelu: The Martian

Viimeisin scifielokuva, jonka kävin katsomassa elokuvateatterissa, oli Christopher Nolanin eeppinen Interstellar. Vaikka elokuva oli vetävä ja viihdyttävä, valui se kuitenkin vähän liikaa mahtipontiseen tunteiluun.

Matt Damonin tähdittämä ja Ridley Scottin ohjaama The Martian (Yksin Marsissa) tuntui juuri siksi kiinnostavalta, että se kertoo hieman tavallisemman tarinan. Elokuva perustuu Andy Weirin kehuttuun samannimiseen romaaniin. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 2030-luvulle. Matt Damonin esittämä astronautti Mark Watney jää yksin Marsille Nasan miehitetyn lennon evakoiduttua sieltä pölymyrskyn jäljiltä. Maan pinnalla Watney oletetaan kuolleeksi, mutta hän ei ole valmis luovuttamaan ja yrittää luoda yhteyden Maahan.

Elokuvan ensimmäinen kolmannes on sen mukaansatempaavin. Watney yrittää saada yhteyttä Maahan Nasan historiallisilla laitteilla ja samalla elättää itsensä luomalla pienoisekosysteemin Marsin kamaralle, jossa hän viljelee perunoita. Ei siis taistella mitään ulkoavaruuden hirviöitä vastaan tai pelasteta planeettaa, sillä The Martian kuvaa tapahtumia muutaman vuosikymmenen päästä niin kuin niiden voisi olettaakin tapahtuvan. Tosin loppua kohden Markia pelastaessa ollaan jo ehkä tieteellisen uskottavuuden rajamailla.

Watneylle sattuu myös monia takaiskuja matkan varrella. Asia, joka hieman ihmetytti, on se miten hän pystyy pysymään loppuun asti vitsikkäänä ja reippaana, vaikka hän on kirjaimellisesti yksin Marsissa. Watneyn ainoana puhetoverina on videopäiväkirja, samalla kun hän näkee nälkää kolkon aavikkoplaneetan ainoana asukkina. Vaikka jatkuva huulenheitto tuntuu hieman oudolta olosuhteet huomioon ottaen, on myös mukavaa, että päähenkilö ei ole käymässä läpi jonkinlaista elämänkriisiä.

The Martianista löytyy erinomainen ja nimekäs näyttelijäkaarti: Damonin lisäksi nähdään Jeff Daniels, Kristen Wiig, Jessica Chastain, Sean Bean ja Chiwetel Ejiofor vain muutamia mainitakseni. Tuttuihin näyttelijöihin törmääminen toistensa perään antaa merkillistä nautintoa, vaikka eihän sillä oikeasti ole väliä tunteeko näyttelijät vai ei. Etenkin oli hienoa nähdä loistavasta Community-komediasarjasta tuttu Donald Glover esiintymässä.

Elokuva rullaa parhaiten Damonin humoristisella otteella, ja hänen selviytymistaistelu elokuvan alkumetreillä on sen parasta antia. The Martian menettää loppua kohden hieman vauhtiaan, kun tapahtumista karataan yhä enemmän Maan pinnalle ja tuntuu, että Watney jää hetkeksi pimentoon ja muut tapahtumat polkevat paikallaan, tai eivät siirry kiinnostavaan suuntaan. Tästä huolimatta The Martian on viihdyttävä ja toimiva elokuva, vaikkei loppujen lopuksi tarjoakaan mitään uutta tai ennalta-arvaamatonta, mutta eihän toimivaa reseptiä tarvitsekaan sotkea.


Kuvat:
http://i.huffpost.com/gen/3047426/images/o-THE-MARTIAN-facebook.jpg
http://www.wired.com/wp-content/uploads/2015/09/martian-gallery2-gallery-image_0.jpg

Levyarvio: Wilco - Star Wars

Wilco on itselleni tuttu bändi, mutta samalla tunnen sitä aivan liian huonosti. Jeff Tweedyn 1990-luvun alussa perustama yhtye jatkoi Tweedyn entisen bändin Uncle Tupelon Alt Country-perinnettä, joka on aika epämääräinen genre, mutta periaatteessa tarkoittaa musiikkia, joka yhdistelee amerikkalaista juurimusiikkia (etupäässä kantria) vaihtoehtorockiin. 1990-luvulla Yhdysvalloissa alkanut suuntaus toi kantrimusiikin uuden, nuoremman yleisön suosioon.

Omasta levyhyllystäni löytyy Wilcon toinen levy Being There (1996), joka on mahtavan rönsyilevä alt country-levy, ja Summerteeth (1999), jossa Wilco siirtyi kunnianhimoisempaan pop-soundiin ja Tweedy ammensi lyyrikoihinsa syvällisempiä aiheita. Nykyään Tweedy on siirtänyt Wilcon soundia yhä kauemmas alkuaikojen alt countrysta.

Wilco julkaisi uuden levynsä Star Warsin ilmaiseksi netissä kesällä ja ajattelin käyttää tilanteen hyväksi. Kuten mainitsin, en ollut tarkasti seurannut yhtyeen viime vuosien tekemisiä, joten oli kiinnostavaa kuunnella uutta Wilcoa.

Star Wars on tiivis paketti, pituudeltaan vain vajaat 34 minuuttia. Levy alkaa kolkosti EKG- ja More...-kappaleilla, mutta kaiken alta paistaa lämmin ja sydämellinen rentous. Random Name Generator on hauska ja yksinkertaisen tarttuva kappale, joka livenä venyy mahtavaan kitararevittelyyn. You Satellite on täydellistä avaruusrockia, joka vähitellen junnaa eeppiseen transsiin. Where Do I Begin-kappaleen takaperin jyräävistä rumpufilleistä kuulee Strawberry Fields Foreverin.

Tiiviydestään huolimatta Star Warsista oli ensikuuntelulla vaikea saada kunnollista otetta. Levyn taustalta löytyy omanlainen vääntyneisyys, joka on hieman luotaantyöntävää, mutta juuri sopivan verran, pidätellen kuulijaa reunalla.

Star Wars ei ole kaikista mieleenpainuvin levy, eikä missään nimessä yllä Wilcon parhaitten tasolle, mutta pitää sisällään omintakeisia ja yksinkertaisesti toimivia kappaleita, jotka eivät lähde tavoittelemaan taivaita, mutta antavat silti uutta purtavaa seuraavalle kuuntelukerralle.



Kuvat:
http://www.heyreverb.com/files/2015/07/wilco-star-wars-w.jpg
https://consequenceofsound.files.wordpress.com/2015/03/wilco.png?w=1200

Haastattelu - Jari Kokkinen

Jari Kokkinen on riihimäkeläinen pitkän linjan muusikko ja musiikinopettaja. Hän erikoistuu harmonikkaan, ja on soittannut alan kovimpien tekijöiden kanssa. Oma syy siihen, miksi haastattelin Jaria oli se, että olen käynyt hänen tunneillaan jo muutaman vuoden ajan, ensiksi rumpujen ja nyt basson yhteydessä ja ajattelin, että häneltä olisi mielenkiinotoista kysyä muutamia kysymyksiä.

Mikä oli ensikosketuksesi musiikkiin? Mitä kuuntelit nuorena? 

"Isä ja isoisä soittivat molemmat harmonikkaa ja harmonikka toimi myös rauhoituskeinona kiukkuiselle lapselle. Nuorena lapsena kuulin paljon perinteistä iskelmä- ja tanssimusiikkia. Aloitin soittamalla pianohaitaria, mutta koska sormeni eivät yltäneet kaikille koskettimille, vaihdoin näppäinhaitariin, jota soitan nykyäänkin. Pianohaitarin kautta oli kuitenkin helpompi lähteä soittamaan varsinaista pianoa."

Jari on soittanut kuusivuotiaasta lähtien, ja hän pääsi esiintymään valtakunnaliseen radioon jo vuonna 1974. Jari alkoi kaveripiirin vaikutuksesta kuuntelemaan sen ajan "muodikkaampaa" musiikkia, kuten Uriah Heepin ja Nazarethin kaltaisia hevijyriä. Oman huoneen seinältäkin löytyi Gary Glitterin juliste. 1970-luvun lopulla Suomeen iski rockabillybuumi ja Jarilla oli yläasteella kavereiden kansssa oma autotallibändi, jossa Jari soitti bassoa. Biisejä nauhoitettiin yhden mikrofonin voimin Jarin autotallissa, kerran jopa käytettiin aidon prätkän äänitehosteita, nauhoitettuna suoraan Oravankadulta. Yläasteella Jari kuunteli myös uuden aallon bändejä, mutta hän myöntää ettei loppujen lopuksi pahemmin välittänyt sen ajan populaarimusiikista, vaan enemminkin pysytteli vain muiden mukana.

Kiinnostavimpia projekteja?

"2000-luvun alussa olin kolmen vuoden ajan Yölinnun kanssa kiertueella, kun bändi oli suosionsa huipulla, ja pääsimme soittamaan loppuunmyydyille ja isoimmille konserttipaikoille."

"TV-keikat: soitin Laulava Sydän-ohjelman Olavi Virta-jaksossa Yölinnun mukana. Olen soittanut myös mm. Huvin vuoksi-, Kesäillan valssi- ja Tuulisuudelma-ohjelmissa."

"Soitin tänä kesänä lastensairaalan olympiastadion-keikalla Samuli Edelmannin taustalla, oli hienoa olla niin ison yleisön edessä."

"Olen tehnyt myös teatterimuusikon hommia: ensimmäinen teatterikeikkani oli Pyynikin kesäteatterissa Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle-näytelmässä, joka on Hella Wuolijoen ja Bertolt Brechtin kirjoittama. Minulla oli siinä ihan oma roolini harmonikkaa soittavan pelimannina. Soitin myös Tampereen palatsiteatterin Edith Piaf-musikaalissa."

Mitä on tällä hetkellä meneillään?

"Tietysti oma musiikkikoulu, mutta lisäksi keikkahommia. Soitan puolisoni kanssa Kaisa-Mari Ruokolainen & Foxpop-yhtyeessä, sekä Suora Lähetys-kokoonpanossa, joka on säestänyt mm. Tuure Kilpeläistä, Remu Aaltosta, Samuli Edelmannia ja Anna Puuta. Lisäksi toimin osa-aikaisesti vastaavana ohjaajana toimintakeskus Monikossa, jonka kohteena on rikostaustaiset henkilöt. Hämeenlinnan ja Riihimäen vankiloilla pidetään biisipajoja, joissa tehdään ja äänitetään omia biisejä."

Jari Suoran Lähetyksen kanssa

Mitä muuta?

Musiikin lomasta Jarille ei jää paljon vapaa-aikaa, jonka hän pyhittää perheelleen. Jari ei ehdi kuuntelemaan paljon musiikkia (työnsä lisäksi), mutta sanoo, että varsinkin opetuksen myötä musiikkimaku on monipuolistunut. Olen itsekin kääntänyt Jarin hänelle tuntemattomien biisien pariin! Jari sanoo, että työn kautta on tullut yhdisteltyä eri tyylejä, jolloin saa luotua uutta. Häen mielestä musiikissa on vaikea keksiä enää mitään täysin uutta, mikä ei olisi jonkinlaista kierrätystä vanhemmasta.

Jari painotti, että hänen työnsä on jatkuvaa oppimista ja itsensä kehittämistä. Hän ei osannut sanoa, onko hänellä jotain asioita, joita haluaisi toteuttaa tulevaisuudessa, mutta jos ei olisi, voisi yhtä hyvin laittaa hanskat tiskiin, sillä koskaan ei voi olla valmis.

Kuvat: Tomas Rautavuori ja suoralahetys.com

Helsingin retki

Samana perjantaina kävimme myös Helsingissä.

Ensimmäinen pysäkki oli Radio Helsingissä, Sörnäisissä. Radio Helsinki on ainoa radiokanava jota kuuntelen, sillä se on vaan yksinkertaisesti ylivoimainen muihin verrattuna. Se on tietääkseni ainoa, tai ainakin yksi harvoista radiokanavista Suomessa, joka ei käytä soittolistoja. Radio Helsingillä siis DJ:t ja toimittajat valitsevat itse soitettavan musiikkinsa, joten heidän ei tarvitse soittaa kappaleita jotka joku muu on päättänyt heidän puolestaan.

Eniten rakastan Radio Helsinkiä juuri sen musiikillisen annin takia. Sen avulla olen muodastanut varmaan melkein puolet tämänhetkisestä musiikkimaustani. Kuulen Radio Helsingistä luultavasti joka viikko jonkin uuden, mahtavan biisin. Ilman Radio Helsinkiä en pystyisi nykyään arvostamaan esim. diskomusiikkia, kaikenlaista elektronista musiikkia tai räppiä.

Radio Helsingillä on tosi laaja paletti ohjelmakartassaan, josta omia suosikkeja on mm. Anton Vanha-Majamaan ja Joonas Kuisman juontama Näköradio, jossa pojat puhuvat tunnin ajan syvällisesti televisiosta, Ari Peltosen Paskalista (tunti huonoa musiikkia! Spesiaaleja esim. Mikko Alatalosta, Cheekistä, panhuilusta ja Yöstä) ja monet musiikkipainotteiset ohjelmat, joita en valikoi, mutta aina kun radio on päällä oikeaan aikaan kuuntelen mieluusti mm. Matti Niveksen toimittamaa Avantgardeyötä ja Jazz kiinnostaa-ohjelmaa (Teppo Mäkysen kanssa), Edu Kehäkettusen Tänään, tässä, eli nyt-ohjelmaa (loistavaa ja usein myös melko obskuuria räppiä, diskoa, funkkia ja soulia sekä mahtavaa läppää Edulta) ja Perttu Häkkisen Musiikin lahjaa (todella kummalista musiikkia välillä, mutta kuuntelen mielenkiinnosta, Perttu on älykäs ja hauska juontaja). Ei silti kaikki ohjelmat eivät toimi itselle ja radion sulkemisreaktio on silloin salamannopea, mutta on hieno asia, että Radio Helsingillä on niin laajaa tarjontaa.

Sisällä Aleksi Pahkala piti meille pientä esitelmää Radio Helsingin historiasta. Oli jännittävää ja hieman outoakin olla ihmisten kuten Aleksin ja Ari Peltosen ympärillä, joita on tullut kuultua radiosta jonkin verran. Pääsimme myös vierailemaan studiossa samalla kun Veikko Grönroos juonsi Perjantaimoodia.

Tässä sitten hieman kuvia Radio Helsingistä.

Pääsimme studioon sisälle. Kuvassa Aleksi Pahkala. 

Radio Helsingin Vuoden radio-pystejä hyllyllä

CD-levykokoelmaa..

Lopuksi kävimme Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu-näyttelyssä Kiasmassa, joka oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Tässä taas hieman kuvia..

Kuvat: Tomas Rautavuori

Vierailu Parooninmäen Moukarissa

Kuva: Kari-Veli Lehtonen/Aamuposti

Kaksi viikkoa sitten perjantaina kävimme Parooninmäen Moukarissa, riihimäkeläisessä mainostoimistossa, joka sijaitsee ihan rautatieaseman vieressä Punaisessa Talossa. Moukarin yhteysjohtaja Kari Häti kertoi meille yrityksen toiminnasta ja historiasta.

Parooninmäen Moukarissa on töissä yhdeksän työntekijää ja se tekee mainoksia suomalaisille yrityksille, mutta myös ulkomaillekin.

Kuva: moukari.com

Riihimäeltä löytyy esimerkiksi Locomotion-kuntosalin logo Moukarin suunnittelemana. Riihimäellä Moukari on myös työskennellyt Sakon ja Erämessujen kanssa. Moukari on suunnitellut myös mm. Suomen Golfliitolle ja Rukalle erilaisia mainoksia.

Mainosala ei kenties ole minulle ihan se ala, joka kiinnostaisi tulevaisuudesta puhuttaessa, mutta oli kuitenkin ihan kiinnostavaa oppia uusia asiota mainostamiseen liittyen.

Kuva: moukari.com

Kuva: moukari.com

Riihimäen Lukion 110-vuotisjuhlat

Tiistaina 6.10. Riihimäen lukio vietti 110-vuotisjuhliaan. Juhlallisuuksiin kuului monia luentoja, ja iltapäivällä oppilaat kiertelivät erilaisissa pajoissa.

Lukion opettajien ylioppilaskuvat. Tunnistatko kaikki?

Itse kävin kuuntelemassa Juha Ruokangasta, Ruokangas Guitars-yrityksen perustajaa. Ruokangas Guitarsin perustamisesta tuli tänä vuonna kaksikymmentä vuotta. Juha kertoi tarinaansa lukioajoilta lähtien tähän päivään. Lukiossa häntä ei koulu pahemmin kiinnostanut, vaan ura rocktähtenä. Kun yliopisto-opiskelu Helsingissä ei lähtenyt käyntiin, Juha vieraili ammattivalintapsykologilla, joka kysyi Juhalta mikä häntä oikeasti kiinnostaisi.

Juha mainitsi psykologille harrastaneensa kitarankorjausta, ja tuli esille, että Ikaalisissa opetetaan kitarankorjausta. Ennen pikaa Juha oli perustanut yrityksensä Hyvinkäälle, vuonna 1995. Ruokangas Guitars siis valmistaa käsintehtyjä kitaroita, sekä korjaa niitä. Juha aloitti toimintansa yksin, ja aloitus oli vaikea. Juha joutui tekemään muita töitä, esim. opettamaan kitaranrakennusta kansalaisopistolla. Juha korosti korkeaa työmoraalia, joka yritysmaailmassa täytyy olla. Oman yrityksen kanssa ei saa palkkaa sairaspäivistä, joten töitä täytyy tehdä ahkerasti itsensä elättämiseen. Nykyään Ruokangas Guitarsiin kuuluu Juhon lisäksi hänen vaimo ja neljä muuta työntekijää. Yritys muutti v. 2011 Hyvinkäältä Harvialle. Juhan työkuvasta enää vain noin yksi viidesosa on kitaroiden rakentamista.

Juha korosti periaatteita ja arvomaailmaa, joka kuuluu käsintehtyjen kitaroiden valmistamiseen. Esimerkkinä hän käytti mukana tuomaansa kitaraa, jonka otelauta oli valmistettu mustasta eebenpuusta, jota saadaan Afrikasta. Juhan yritys hankkii raaka-aineensa tavalla, joka tukee kestävää kehitystä ja siten, että hän tietää toimivansa eettisellä tavalla. Juha kertoi, että isommat tehdaskitaroiden valmistajat saattavat hankkia eebenpuunsa halvemmalla, mutta reittiä, joka kulkee kauppiaiden kautta, jotka pitävät voitot itsellään ja voivat olla mukana myös huumekaupassa ja prostituutiossa. Juha mainitsi luentonsa lopussa, että suurin osa kitaroista nykyään, noin 95 prosenttia, on tehdasvalmisteisia. Tehdasvalmisteisia kitaroita tuodaan joka vuosi maailmalle miljoonia.

Nykyään Ruokangas Guitars on maailmalla tunnettu nimi kitarapaja, joka käy vuosittain kitaramessuilla mm. Los Angelesissa, New Yorkissa ja Kanadassa, ja myy kitaroitaan pääasiassa Yhdysvaltoihin, Japaniin ja Keski-Eurooppaan, mutta myös esim. Australiaan. Ruokankaan kitaroita käyttää Suomessa mm. Nightwishin Emppu Vuorinen, Stratovariuksen Matias Kupiainen ja Eppu Normaalin Pantse Syrjä ja Juha Torvinen.

Lukiosta Juhalle tärkeintä on ollut englannin ja ruotsin taito, vaikka hän myönsi, että ruotsia olisi voinut opiskella ahkeramminkin, kun sille on tullut käyttöä työelämässä englannin ohella. Juha mainitsi myös yleissivistyksen hankkimisen tärkeänä.

Kenties tärkein pointti Juha Ruokankaan luennossa oli se, että elämän tärkeissä valinnoissa pitää kuunella itseään. Joskus voi olla kyse vain puhtaasta sattumasta. Kitaroiden korjaus ja valmistaminen on ollut Juhalle suuri intohimo, ja työ, jota hän tekee todella mielellään. Kun Juha päätti ryhtyä kitarahommiin hänen vanhempiensa reaktiot olivat vähintäänkin vastahakoiset. Mutta päättäväisyydellä hän on saanut yrityksestään menestyvän ja tunnetun.

Iltapäivällä kierreltiin pajoissa. Oli mm. lautapelejä, livekaraokea, saamen ja espanjan kielen pikakurssia, tietokilpailua lukion historiasta, katukorista ja kasvomaalausta. Itse kävin seuraamassa saappaanheittoa ja kävin ratkaisemassa pulmia pulmapajassa. Pajoja oli niin paljon että vähän jäi harmittamaan etten kerennyt käymään kuin muutamassa..

OPK-huoneessa pelattiin pöytäfutista

Koulun hiekkakentällä heitettiin saapasta
(saappaan pitäisi olla jossain ilmassa...)

Pulmapajassa piti mm. tunnistaa eri aineet kyseisestä astiasta

Kuvat: Tomas Rautavuori

Journalismin säännöt

Julkisen sanan neuvoston sivuilta löytyvät journalistin ohjeet. Se on laaja kokoelma sääntöjä ja ohjeistuksia journalistin työhön ja sen toteuttamiseen liittyen. Ne eivät kuitenkaan ole tarkoitettu käytettäviksi rikos- tai vahingonkorvausvastuun perusteena, eli ne ovat enemmän vain yhteisesti sovitut säännöt journalismista. Jos epäilee, että joku taho on rikkonut näitä ohjeita, siitä voi kannella Julkisen sanan neuvostoon. Myös kuvaamiselle löytyy omat ohjeensa.

Viime vuosina uutiset ovat laajentuneet verkkoon. Jatkossa varmuus uutisten totuudenmukaisuudesta tulee olemaan yhä vaikeampaa uutiskentän laajentuessa eri julkaisualustoille, etenkin sosiaaliseen mediaan. Helsingin Sanomien kulttuuriartikkelissa "Totuudenetsijä" (4.11.) Julkisen sanan neuvoston uusi puheenjohtaja Elina Grundström kertoo Suomen sananvapautta kohtaavista vaaroista. Yksi niistä on uutispalveluita esittävät sivustot, valesivustot, jotka jakavat väärää tietoa mm. maahanmuutosta ja terveydenhuollosta. Grundström tekee tärkeän huomion: "Kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta ei kenelläkään ole oikeutta omiin faktoihinsa." Uutisten tekijöillä on suuri vastuu harteillaan, sillä he välittävät tietoa ihmisille, jota oletuksena pidetään oikeana.

Toinen asia, joka huolettaa Grundströmiä, on natiivimainonta. Natiivimainonta tarkoittaa sisältöä, jonka julkaisija ja mainostaja on yhdessä luonut, joka muistuttaa ulkoisesti normaalia julkaisua, mutta on kuitenkin maksettu mainos. Valesivustoista natiivimainonta erottuu sillä, että julkaisun yhteydessä täytyy mainita jutun olevan mainostajan rahoittama. Natiivimainonta on tällä hetkellä vielä enemmän Yhdysvalloissa esiintyvä ilmiö, ja vaikka en ole Suomessa törmännyt ilmiöön olen tainut itsenkin nähdä muutaman englanninkielisen jutun, joka on jonkun tahon sponsoroima.

Monet lehtialan vaikuttajat ovat sanoneet natiivimainonnan olevan positiivinen mahdollisuus vaikeuksissa olevalla lehdistölle ja Grundström itsekin toteaa, että ihmisiä kiinostaa enemmän journalistisin keinoin tuotettu sisältö kuin vanhanaikainen mainonta. Se on luultavasti totta, mutta pitäisin mielummin mainonnan sellaisena kun se on, sillä mielestäni mainosten sulauttaminen artikkeleihin vähentää uutisoinnin uskottavuutta sekä arvoa ja vaikka itse osaisin erottaa mainonnan artikkelista, pelkään, että kaikki eivät osaisi erottaa rajaa mainonnan ja uutisoinnin välillä.


Kuva:
http://www.jamesaltucher.com/wp-content/uploads/2012/03/Stock-Market-Guide.jpeg

Moi

Hei, ja tervetuloa lukemaan mediablogiani!

Tulen kirjoittamaan tähän kaikesta kiinnostavasta ja minua kiinostavasta. En vielä osaa sanoa mitä kaikkea tänne tulee, mutta pian ainakin pitäisi tulla juttua journalismin säännöistä ja meidän Riihimäen lukion 110-vuotispäivistä. Luultavasti laitan myös jossain vaiheessa jotain elokuva- tai musiikkiarvostelujuttua..